Pörinäpulppu

Illan pehmeässä valossa pieni norsu Nelli asteli puistoon. Nelli oli pyöreä, harmaa ja hyvin iloinen. Sen korvat heiluivat kuin kaksi isoa lettua. Puiston keskellä pulputti suihkulähde. Vesi nousi ylös ja putosi alas, plip, plop, plip, plop. Nelli hymyili ja sanoi: “Tänään minä autan jotakuta.”

Suihkulähteen reunalla istui pieni pupu Piki. Pikillä oli silmälasit, mutta ne olivat aivan vinossa. Piki siristi silmiään ja katseli maahan. “Minä en löydä pientä eväskoriani”, Piki sanoi hiljaa. “Siellä on paras parsakaali. Se on vihreä ja rouskuva.” Nelli heilautti kärsäänsä ja sanoi: “Ei hätää. Me etsimme sen yhdessä.”

Ensin Nelli halusi istua nurmikolle. Nurmi oli niin pehmeä, että se tuntui melkein tyynyltä. “Ehkä kori tulee itse takaisin”, Nelli mutisi. Piki katsoi Nelliä silmälasiensa takaa. “Kori ei osaa kävellä”, Piki sanoi lempeästi. Nelli naurahti. “Totta. Minä en saa olla laiska. Jos haluan auttaa, minun pitää nousta.”

Nelli nousi ylös ja alkoi etsiä. Se kurkisti penkin alle, pensaan taakse ja kukkien viereen. Piki puhdisti silmälasit paidan kulmaan, ja nyt se näki paremmin. “Katso, tuolla on vihreä murunen!” Piki huudahti. Murunen näytti pieneltä parsakaalin palalta. Nelli nuuhki sitä kärsällään ja sanoi: “Tämä tie vie meitä eteenpäin.”

He seurasivat vihreitä murusia suihkulähteen ympäri. Vesi kikatti, ainakin siltä se kuulosti. Plip, plop, plip, plop. Silloin he näkivät pienen varpusen. Varpunen seisoi eväskorin vieressä. “Anteeksi”, varpunen piipitti. “Luulin, että kori oli pesä. En syönyt parsakaalia. Se on liian iso minun nokalleni.” Nelli ja Piki nauroivat iloisesti.

Piki avasi korin. Siellä oli monta parsakaalin nuppua, pieni porkkana ja pehmeä leipä. Nelli sai yhden parsakaalin. Se rouskahti hauskasti suussa. “Rousk!” Nelli sanoi. “Työ teki minut nälkäiseksi.” Piki nosti silmälasit nenälleen ja hymyili. “Kun et ollut laiska, kori löytyi nopeasti.” Nelli nyökkäsi. “Niin. On parempi tehdä kuin vain odottaa.”

Kun kuu nousi taivaalle, suihkulähde pulputti hiljemmin. Nelli, Piki ja varpunen istuivat vierekkäin. He katselivat vettä ja söivät vähän eväitä. Nelli tunsi olonsa lämpimäksi ja hyväksi. Se oli auttanut ystävää, eikä ollut jäänyt makaamaan nurmelle. “Älä ole laiska”, Nelli kuiskasi itselleen. Sitten se haukotteli, heilutti korviaan ja lähti kotiin nukkumaan makeita, vihreitä unia.